Olen viime aikoina pohtinut paljon otsikon aihetta. En tosiaankaan tiedä, mistä olen aikaa löytänyt sellaiseen, mutta näköjään sitä aina välillä jostain löytyy mitä kummallisempiin asioihin. Ehkä sekin on vaikuttanut, että olen tässä kuluneen parin vuoden aikana nähnyt erittäin läheltä ja kuullut paljon erotarinoita. Mitä erilaisempia ja kummallisempia. Olen nähnyt läheltä parisuhdekriisejä ja ollut jopa itsekin sellaisessa.
On sanomattakin selvää, että pitkässä parisuhteessa kriisejä tulee. Ei ole sanomattakin selvää, että kaikki niistä selviää. Toiset päätyvät eroon, toiset päätyvät yrittämään. Toiset tajuavat hakea apua, toiset kituuttavat pitkään ja lopulta eroavat, toiset luovuttavat heti. Mikä näistä sitten on oikea tapa? Se riippuu ihmisistä ja kaikkien omista mielipiteistä, mutta minun mielipiteeni on se, että nykyään ihmiset luovuttavat liian helposti. Elämän pitäisi olla ruusuilla tanssimista ja ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen on vähintään toinen osapuoli jo pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja nostanut kytkintä. Ratkaisuhan se on tietysti sekin, mutta olisiko pidempi hermo kuitenkin tässä kohti paikallaan? Tulisiko ajatella jotain muutakin, kuin itseään? En väitä, että pelkästään esimerkiksi lasten takia tulisi olla yhdessä, mutta vaihtoehtoja on muitakin olemassa, kun väkisin perheen leikkiminen tai lähteminen.
Vauva-aika ja pikkulapsiaika on vaikeaa. Tukka putkella mennään aamusta iltaan, jopa öisin. Aikatauluja pitää sumplata, että molemmilla olisi omaa aikaa, olisi perheen keskeistä aikaa, olisi parisuhdeaikaa ja olisi vanhemmilla aikaa lapsille yksitellen. Joskus aikatauluja pitää tehdä jopa yölle, jos lapset ovat huonommin nukkuvaa sorttia. Aikuiset, kun tarvitsevat sitä unta, vaikka lapset eivät nukkuisikaan. Ja aikatauluistakin huolimatta väsyttää. Ja välillä myös vituttaa. Se ei todellakaan ole helppoa, kun soppaa sekoittaa lisäksi työnteko, opiskelut ja mitä sitten kenelläkin sekoittaa. Itsestäni ainakin tuntuu, että ajoittain mekin elämme mieheni kanssa "läpsystä vaihto" -elämää. Toinen vie lapset hoitoon, toinen hakee ja laittaa ruoan, kun toinen tulee kotiin, toinen lähtee. Ja siinä välissä ehkä toinen on käynyt kaupassa ja hoitanut pyykit.
Minä näen perheen kahden aikuisen yhteisenä yrityksenä. Yritystä ei kannata lähteä perustamaan sellaisen ihmisen kanssa, kenen kanssa ei tule toimeen. Ongelmia on luvassa jokatapauksessa ja perheen perustamiseen liittyy riskejä, kuten oikeankin yrityksen perustamiseen. Perheessä ne riskit ei vaan ole (ainoastaan) rahallisia. Perheen toimimiseen tarvitaan siis kaksi keskenään toimeen tulevaa aikuista, yhteistä rahaa (joo, uskokaa tai älkää, mutta lapsilisällä ei elätetä lapsia!), ymmärrystä, kunnioitusta, rakkautta, ongelmienratkaisukykyä, taistelutahtoa, voisin jatkaa listaa loputtomiin.
Yrityksen perustajien tulee olla erittäin hyvä tiimi! Muuten ei vaan toimi. Molemmilla yrittäjillä tulee olla vastuuta ja vapauksia. Saman verran. Jos toinen on kuusi kertaa viikossa omissa harrastuksissaan ja toinen pyörittää yritystä yksin, pyörittäjä väsähtää. Tulee kriisi tai vähintäänkin erimielisyyksiä. Jos ainoastaan toinen päättää taloudellisesta puolesta, tulee kriisi. Yleensäkin, jos toinen talloo toista missä tahansa asiassa, tulee kriisi ja tiimi ei toimi. Tulee pystyä yhteistyöhön ja tekemään yhteisiä päätöksiä. Pitää osata ajatella muutakin, kuin omaa napaa. Pitää osata luopua jostain omasta ehkä tärkeästäkin jutusta, jotta voi saada jotain muuta tilalle.
Perheessä tulee löytää balanssi kaikessa. Lapsille ja perheen pyöritykselle ei saa antautua liikaa. Myös parisuhdetta tulee hoitaa ja molemmilla aikuisilla tulee olla omaa elämää, omia harrastuksia, omia mielenkiinnon kohteita. Pienten lasten vanhemmat eroavat useimmiten. Olisiko syy siinä, että parisuhdetta unohdetaan hoitaa, kun ajatellaan, että sille ei ole aikaa? Tai että toinen talloo toista asiassa kuin asiassa ja tiimin jäsenten välille syntyy katkeruutta? Parisuhteeseen kannattaa siis ehdottomasti yrittää panostaa. Tietysti kaikilla se ei ole mahdollista esimerkiksi puuttuvan tukiverkoston vuoksi, mutta yrittänyttä ei laiteta! Mitäs sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa ja siihen asti on vain pyöritetty perhettä yhdessä, mutta tiimiä ei ole hoidettu? Kuitenkin lopulta ne yrityksen perustajat jäävät kaksin ja voivat olla yrityksensä tulokseen joko tyytyväisiä tai sitten pettyneitä. Jos mielipide tuloksesta on negatiivinen, on siinä vaiheessa myöhäistä tehdä enää mitään.
On sanomattakin selvää, että pitkässä parisuhteessa kriisejä tulee. Ei ole sanomattakin selvää, että kaikki niistä selviää. Toiset päätyvät eroon, toiset päätyvät yrittämään. Toiset tajuavat hakea apua, toiset kituuttavat pitkään ja lopulta eroavat, toiset luovuttavat heti. Mikä näistä sitten on oikea tapa? Se riippuu ihmisistä ja kaikkien omista mielipiteistä, mutta minun mielipiteeni on se, että nykyään ihmiset luovuttavat liian helposti. Elämän pitäisi olla ruusuilla tanssimista ja ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen on vähintään toinen osapuoli jo pakannut kimpsunsa ja kampsunsa ja nostanut kytkintä. Ratkaisuhan se on tietysti sekin, mutta olisiko pidempi hermo kuitenkin tässä kohti paikallaan? Tulisiko ajatella jotain muutakin, kuin itseään? En väitä, että pelkästään esimerkiksi lasten takia tulisi olla yhdessä, mutta vaihtoehtoja on muitakin olemassa, kun väkisin perheen leikkiminen tai lähteminen.
Vauva-aika ja pikkulapsiaika on vaikeaa. Tukka putkella mennään aamusta iltaan, jopa öisin. Aikatauluja pitää sumplata, että molemmilla olisi omaa aikaa, olisi perheen keskeistä aikaa, olisi parisuhdeaikaa ja olisi vanhemmilla aikaa lapsille yksitellen. Joskus aikatauluja pitää tehdä jopa yölle, jos lapset ovat huonommin nukkuvaa sorttia. Aikuiset, kun tarvitsevat sitä unta, vaikka lapset eivät nukkuisikaan. Ja aikatauluistakin huolimatta väsyttää. Ja välillä myös vituttaa. Se ei todellakaan ole helppoa, kun soppaa sekoittaa lisäksi työnteko, opiskelut ja mitä sitten kenelläkin sekoittaa. Itsestäni ainakin tuntuu, että ajoittain mekin elämme mieheni kanssa "läpsystä vaihto" -elämää. Toinen vie lapset hoitoon, toinen hakee ja laittaa ruoan, kun toinen tulee kotiin, toinen lähtee. Ja siinä välissä ehkä toinen on käynyt kaupassa ja hoitanut pyykit.
Minä näen perheen kahden aikuisen yhteisenä yrityksenä. Yritystä ei kannata lähteä perustamaan sellaisen ihmisen kanssa, kenen kanssa ei tule toimeen. Ongelmia on luvassa jokatapauksessa ja perheen perustamiseen liittyy riskejä, kuten oikeankin yrityksen perustamiseen. Perheessä ne riskit ei vaan ole (ainoastaan) rahallisia. Perheen toimimiseen tarvitaan siis kaksi keskenään toimeen tulevaa aikuista, yhteistä rahaa (joo, uskokaa tai älkää, mutta lapsilisällä ei elätetä lapsia!), ymmärrystä, kunnioitusta, rakkautta, ongelmienratkaisukykyä, taistelutahtoa, voisin jatkaa listaa loputtomiin.
Yrityksen perustajien tulee olla erittäin hyvä tiimi! Muuten ei vaan toimi. Molemmilla yrittäjillä tulee olla vastuuta ja vapauksia. Saman verran. Jos toinen on kuusi kertaa viikossa omissa harrastuksissaan ja toinen pyörittää yritystä yksin, pyörittäjä väsähtää. Tulee kriisi tai vähintäänkin erimielisyyksiä. Jos ainoastaan toinen päättää taloudellisesta puolesta, tulee kriisi. Yleensäkin, jos toinen talloo toista missä tahansa asiassa, tulee kriisi ja tiimi ei toimi. Tulee pystyä yhteistyöhön ja tekemään yhteisiä päätöksiä. Pitää osata ajatella muutakin, kuin omaa napaa. Pitää osata luopua jostain omasta ehkä tärkeästäkin jutusta, jotta voi saada jotain muuta tilalle.
Perheessä tulee löytää balanssi kaikessa. Lapsille ja perheen pyöritykselle ei saa antautua liikaa. Myös parisuhdetta tulee hoitaa ja molemmilla aikuisilla tulee olla omaa elämää, omia harrastuksia, omia mielenkiinnon kohteita. Pienten lasten vanhemmat eroavat useimmiten. Olisiko syy siinä, että parisuhdetta unohdetaan hoitaa, kun ajatellaan, että sille ei ole aikaa? Tai että toinen talloo toista asiassa kuin asiassa ja tiimin jäsenten välille syntyy katkeruutta? Parisuhteeseen kannattaa siis ehdottomasti yrittää panostaa. Tietysti kaikilla se ei ole mahdollista esimerkiksi puuttuvan tukiverkoston vuoksi, mutta yrittänyttä ei laiteta! Mitäs sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa ja siihen asti on vain pyöritetty perhettä yhdessä, mutta tiimiä ei ole hoidettu? Kuitenkin lopulta ne yrityksen perustajat jäävät kaksin ja voivat olla yrityksensä tulokseen joko tyytyväisiä tai sitten pettyneitä. Jos mielipide tuloksesta on negatiivinen, on siinä vaiheessa myöhäistä tehdä enää mitään.
| Image may be NSFW. Clik here to view.  |
| Meidän tiimi vuonna 2010 |